18.9.07

Ehdittekö kuunnella? Vai onko huono hetki?

Viime päivinä olen hehkuttanut Facebookia epänörteille kavereilleni. Kyllä, sellaisiakin on! He käyttävät verkkoa pelkästään sähköpostien lähettämiseen ja bussiaikataulujen tarkistamiseen. Heidän selaimensa aloitusikkuna vie Soneran tai Applen sivulle, kirjanmerkkejä he eivät käytä ollenkaan, ja sivusto, jolla he useimmin vierailevat, on huuto.net.

Heille olen yrittänyt jakaa Facebokin ilosanomaa. Mutta miten siitä kertoo? Kun ei siellä ole mitään! Paitsi tietenkin tv-triviaa, zombietappeluita, viinapostia ja muuta tuiki tärkeää. Oman hautausmaansa voi rakentaa. Ryhmiin voi liittyä - itse olen I secretly want to punch slow walking people in the back of the head -ryhmän ylpeä jäsen. Jos ei muuta, niin ainahan voi tukea Unicefia, Amnestya ja muita hyviksiä.

Naamakirjasta voi sanoa varmasti kaksi asiaa: se koukuttaa, ja siellä on mahdollista löytää vanhoja kavereitaan. Ehkä jopa saada uusiakin, ken tietää? Ensimmäisenä Facebook-päivänäni löysin täydellisen sattuman kautta vanhan koulukaverini, joka muutti toiselle mantereelle 30 vuotta sitten. Pari päivää meni, ja sain viestin toiselta kaveriltani, johon tutustuin lukiossa ja jonka kanssa olin aikoinani oikeinkin hyvää pataa.

Jotenkin minusta tuntuu, että tämä on vasta alkua.

Naamakirjaan, te kaikki työtä tekevät, työttömät ja muuten vaan raskautetut. Maailma meille!

17.9.07

Lit. crit.

Uutinen numero 1: syksy on saapunut.

Pidän syksystä. En varmaan ikinä pääse eroon kouluvuoden mukaisesta ajanlaskusta, enkä haluakaan. Syksy on uuden alku. Ei kylmänviileen hätäinen niin kuin kevät vaan rento ja rauhallinen. "Paljon on tehtävää, mutta onhan tässä koko pitkä talvi aikaa", syksy sanoo, "vedä villasukat jalkaan, ota rommiteetä ja tee olosi mukavaksi."

Rainer Maria Rilke kirjoitti hienossa syysrunossaan
wer jetzt kein Haus hat
baut sich keines mehr.
Ulottuvillani ei ole runokäännöksiä, mutta suorahkosti käännettynä tuo tarkoittaa, että se, jolla ei vielä ole taloa, ei enää sellaista itselleen rakenna. Kuten tuli sanotuksi, olen eri mieltä, mutta tajuan kyllä tunteen. Taloista ja yksinäisyydestä lauloivat myös Eput:
me talon kanssa kuunnellaan kun sade lyö ikkunaan,
voi kuinka me sinua kaivataan.

On hienoa käpertyä sisäänpäin, ajatella kaikkea sitä, mitä voi elämässään tehdä, mutta armollisesti antaa itselleen aikaa kaiken sen toteuttamiseen. Syksy antaa siihen mahdollisuuden.

Vielä hienompaa tietysti on, jos käpertyessään voi nojata toisen kylkeen, nyhjätä kainaloa, laskea päänsä rinnalle. Mutta ei se välttämätöntä ole. Yksinäisen kulkijan jaloissa lehdet kahisevat äänekkäämmin.

Uutinen numero 2: Nyt aion ottaa lämmikettä flunssaani. Jos papatan pehmoisia, tietäkää, että se on räkä joka puhuu. Näin sitä taistellaan näivettymistä vastaan.

14.9.07

Anna anteeksi, eno, että katosin

Ehtiikö kukaan enää blogata? Minä en ainakaan ehdi, kun kaikki aikani kuluu Naamakirjan parissa. Siellähän ne on kaikki! Tule sinäkin!

10.9.07

"Syyttömänä syntymään sattui hän, ihminen joka on rakkauden ammattilainen ..."

Kiitos kaikille Plevnaan kokoontuneille bloggaajille ja ehdottomasti-ei-bloggaajille! Oli kiva tavata uusia ihmisiä ja jutella kunnolla vanhojen tuttujen kanssa. Jos ette vielä tiedä, mistä oli kyse, lukekaa Sun äitis kattava raportti ja vihertykää kateudesta. Meillä oli lystiä!

Ihana Ohari, joka oli kutsunut meidät koolle, taas tavoittaa raportissaan loppuillan tunnelmat. Edelleenkin meillä oli lystiä! Valitettavasti varoitustarrojen puuttumisen takia tuli juotua sen verran, että eilen oli melko vetelää. En jaksanut edes hipelöidä auki Eikan kantta. (Ajattelin ruveta kutsumaan läppäriä Eikaksi. "Läppäri" on niin kovin tunteettomasti sanottu kaverista, joka sentään oli Tampereella kanssani. Yöllinen rapo jäi silti kirjoittamatta, arvatenkin kaikkien onneksi.)

Erityiskiitokset vertaistuesta, terassiterapiasta ja lauluseurasta. En linkitä, tiedätte kyllä, te kullan muruset.

Kiitos vielä toisellekin jalalle ja otetaas taas, viimeistään seuraavalla kerralla!

6.9.07

Paluu perusasioihin

Kata ruokabloggaa, ja niin teen pitkästä aikaa minäkin.

Laitan harvoin sosekeittoa, koska minusta se ei ole mitenkään helppoa ja nopeaa arkiruokaa. Sitten kun vaivaudun sitä tekemään, yllätyn joka kerta siitä, miten herkullisen hyvää ja naminamin maukasta se on. Tämmöinen yhdistelmä osoittautui eilen erittäin toimivaksi:

Yhden parsakaalin varsi
Yksi iso porkkana
Kaksi perunaa
Kaksi punajuurta
Kaksi pientä salottisipulia
Pari-kolme valkosipulinkynttä
Loraus oliiviöljyä
8 dl kasvislientä

Raastoin kasvikset, pilkoin sipulit ja kuullotin hakkelusta hetken oliiviöljyssä. Lisäsin kasvisliemen ja annoin porista hiljalleen n. 40 minuutin ajan. Soseutin keiton ja tarjoilin. Kaapista sattui löytymään niin hyviä luomu-yrtti-kasvisliemikuutioita, etten edes maustanut keittoa sen kummemmin, mutta suoraan lautaselle lisätty tuoreyrttisilppu ei olisi varmaan tehnyt pahaa.

Jos teet tätä soppaa, muista tarjoilla sen kanssa smetanaa tai raejuustoa tai vaikka molempia. Ei meillä lasketa!

4.9.07

Torstai ei sitäkään mittää

Maanantai on tympeä päivä, tiistai ja keskiviikko samoin. Mikäpä tähän tunnelmaan sopisi paremmin kuin 5 asiaa, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa:

Big Brother. Jos telkkarista on pakko katsella taviksia, katselen mieluummin itseäni fiksumpia tai lahjakkaampia. Idolsistakin tykkään vasta kun alkukarsintojen hyypiöistä on päästy eroon.

Suurin osa urheilulajeista ja erityisesti niitä käsittelevät tv- ja radiolähetykset. Pahinta ovat lätkä ja formulat.

Valehtelu ja salailu. Ymmärrän hienotunteisuuden arvon, ja olen otettu, jos joku pitää minua niin luotettavana, että haluaa kertoa minulle salaisuuksiaan. Mutta jos joku pyytää minua hätävalehtelemaan jollekin kolmannelle osapuolelle, en jaksa yhtään. Minulla on tuttuja, muuten herttaisia ja kultaisia ihmisiä, jotka saattavat soittaa ja sanoa: "Hei, voitteko tulla meille sinä ja sinä päivänä, ja jos ette voi, voinko kuitenkin sanoa, että tulette, koska se ja se on pyytänyt mua sinne ja sinne enkä haluaisi mennä?" Siis daa.

Ilkeily ja kitinä. Ihan yhtä turhaa kuin valehtelu ja salailu. Luettuna voi olla hauskaakin mutta kuunneltuna ei.

Sukat ja umpinaiset kengät. Paitsi jotkut törkeen hienot nahkasaappaat, jollaisia minulla ei ole. Pidän sandaaleja niin kauan kuin voin. Jos on hyvä vuosi, vielä syyskuussakaan ei tarvitse käyttää sukkia.

Vastapainoksi tässä asioita, joita monet pitävät epäkiinnostavuuden huippuina mutta jotka minua jaksavat aina vaan kiehtoa: Vanhas-Matin uusin tyttöystävä, Hjalliksen uusin tyttöystävä, muiden julkkisten kuulumiset, politiikka, ilmastonmuutos, Plevnan olutlista ja Helsinki - Tampere -juna-aikataulut.

Lauantaikin voi kai joskus olla tympeä päivä. Ainakin se on teoriassa mahdollista. Mutta en usko, että tällä viikolla käy niin.

3.9.07

Laukku kirpparilta, paita henkkamaukalta, housut ulkomailta

Näissä fäshön-blogeissa on jotain niin söpöä ja liikuttavaa. Sanoiko joku, ettei haluaisi olla kuin nämä neidit? Oletteko aivan varmoja?

Kun itse olin 13, intternetti ei ollut edes pilkkeenä isänsä silmäkulmassa. Toden sanoakseni kellään ei ollut silloin vielä tietokoneitakaan. Kamerat olivat kalliita, filmi oli vielä kalliimpaa ja kaikkein kalleinta oli kuvien teettäminen. Jouduin toteuttamaan itseäni piirtelemällä kuvia asukokonaisuuksistani ja lukemalla Jaanasta (kyllä senniminen lehti oli olemassa!), mikä on out ja mikä in. Tämä vaihe meni melko nopeasti ohi, mutta ei niin nopeasti, ettenkö olisi ehtinyt blogia perustaa, jos ensin olisin saanut jostain aikakoneen. Vaatekaappini sisältö olisi ihan sellaisenaan käynyt nykymuodista.

Jos olen aivan rehellinen, on pakko myöntää, että vieläkin sisälläni asuu pieni ekshibitionisti ja fäshön-friikki, joka haluaisi joka aamu postata päivän asustaan kuvien kanssa. En tosin tiedä, kuka niitä kuvia suostuisi katselemaan.

Anglosakseilla on hyvä sana minun ns. tyylilleni: nondescript. Aikuisten naisten vaatteissa näytän pönäkältä tädiltä, ja nuorisovaatteet taas saavat minut vaikuttamaan säälittävältä ikiteiniltä, joten seilaan jossain siinä välillä. Haluaisin panostaa laatuun, mutta ostan paskaa, koska kuitenkin viehätyn ohimenevistä trendeistä. Useimmiten pukeudun farkkuihin ja t-paitaan; farkut kelpaavat vaikka olisivat kuinka last season, mutta paitoja voin sovitella peilin edessä puoli tuntia.

Vaatteissa on kaksi kategoriaa: ne, joihin voi pukeutua piiloutuakseen, ja ne, joiden tehtävä on sanoa "katsokaa minua!". Käsi sydämelle: kumpia sinä käytät?

Valitsen vaatteet sillä perusteella, miltä ne tuntuvat päällä, ja sehän nyt ei ole kovin hyvä lähtökohta visuaaliselle esittämiselle. Siitä huolimatta myönnän kuuluvani jälkimmäiseen kategoriaan. Jos en muuten niin ihan kenkien takia. Tänä syksynä olen ostanut esimerkiksi nämä (ja näiltä sivuilta kelpuuttaisin melkein kaikki muutkin):

2.9.07

Mitä näkee kun katsoo pinnan alle

Koska sekä eno että mummu voivat tilanteeseen nähden hyvin, on aika huoahtaa hetkeksi ja osallistua viikkovitoseen. Ohje kuuluu: Valitse kotoasi viisi yksityiskohtaa, jotka ovat sinulle tärkeitä mutta joita muut eivät ehkä huomaa, ja kerro niistä.

1. Korvisteline. Tykkään roikkuvista korviksista, ja minulla on niitä paljon. Nykyisin en kovin usein käytä niitä, mutta jossain niitä on pakko säilyttää. Muutama vuosi sitten isä teki minulle hienon korvistelineen virittämällä valokuvakehykseen rautalankoja, joille korvikset voi ripustaa. Systeemi on yksinkertainen mutta toimiva. Teline on kaunis ja minulle tärkeä, mutta sitä ei kukaan näe, ja arvaattekos miksi? Koska sen sijainti on makuuhuoneessa a.k.a. romuvarastossa, jonka ovi pidetään kiinni aina kun meillä on vieraita.

2. Mokosta ostetut kannelliset kaislakorit. Niihin mahtuu paljon pientä roinaa. Niitä ei kukaan näe samasta syystä kuin ei korvistelinettäkään. Makkarin karmeiden tavaraläjien kaaoksessa kaislakorit muodostavat harmonian saarekkeen. Kun epäjärjestys käy oikein ahdistavaksi, tuijotan niitä. Ommm ommm ... Makkaria ei voi siivota osittain siksi, että kaikki tavarat eivät mahdu minnekään muuallekaan. Toinen syy on se, että on pakko olla jokin paikka, mihin mies saa kasata tavaroitaan, koska se on hänen tapansa pitää ne järjestyksessä.

3. Kirjojen järjestys kirjahyllyissä. Se on tärkeä, vaikka sen logiikka ei ehkä ulkopuoliselle helposti aukeakaan. Suuret linjat on helppo hahmottaa: dekkarit ovat enimmäkseen keskenään, lastenkirjat samoin, tietokirjat ovat pääsääntöisesti eri hyllyillä kuin kaunokirjallisuus. Suurten linjojen sisällä sijoitusratkaisut tehdään täysin tunteenomaisesti. Vähän kuin plaseeraisi ihmisiä illallispöytään.

4. Keittiönpöytä. Se on pieni, herttainen 1960-luvun pöytä, peräisin vanhempieni ensimmäisestä yhteisestä kodista. Kun sitä katsoo, voisi luulla, että sen ympärille mahtuu juuri ja juuri neljä ihmistä syömään, mutta on siinä ruokittu melkein kymmenenkin henkeä. Tätä nykyä pöytää peittää aina värikäs liina, eikä se ole mitenkään huomiota herättävän näköinen. En usko, että vieraille tulee edes mieleen, että se olisi jostain muualta kuin IKEAsta. Sieltähän kaikki huonekalunsa hankkivat, eivätkö muka?

5. Kuusivuotiaan järkät. Tämä on ihkua, eikä tätä huomaa kukaan muu kuin äiti. Kuusivuotiaan huoneessa vallitsee harkittu kaaos. Ulkopuolisen silmin kamppeet ovat sikin sokin, mutta itse asiassa jokaisella on oma paikkansa. Kuusivuotiaalle siisteys tarkoittaa sitä, että keskellä lattiaa ei ole mitään. Sen sijaan huoneen reunoilla olevat lelulaatikot voivat tursuilla ihan miten paljon vaan. Erityisen tärkeät tavarat pääsevät säilytykseen lipaston päälle. Sydäntä lämmittää että siellä kaiken muun roinan keskellä on kymmenen vuotta vanha valokuva isistä ja äidistä.

1.9.07

Betonilähiössä lauantaina klo 11:00

Valokuvatorstaissa katsellaan maailmaa tänään klo 11:00. Olin juuri kotipihalla roskia viemässä, ja nappasin kuvan pihapuista ja sinisestä taivaasta.

Revi siitä, Felicity

Tänä aamuna huomasin yhtäkkiä leikkiväni epätoivoisen täydellistä naiskotirouvaa.

Kävin suihkussa. Sudin silmieni ympärille ainakin tunnin palkan arvosta töhnää, jonka olisi tarkoitus poistaa turvotus hups vain. Jätin töhnän vaikuttamaan kymmeneksi minuutiksi, niin kuin käskettiin.

Menin keittiöön. Näin ilman silmälasejakin, että kaikki tasot olivat törkeän likaiset. Otin rätin ja hinkkasin ne puhtaiksi.

Menin kylppäriin ja pyyhin töhnän.

Jotkut miehet eivät tiedä mitä menettävät.