Etsin kumppania, sain samalla kuskin

”Tämähän se on sitä perhe-elämää. Lasten harrastuksiin kuskaaminen menee kaiken muun edelle”, tokaisi EM hymysuin, kun jo toista kertaa peräkkäin tarjoutui viemään Viltsun muskariin. Yhtenä lauantaina kuljetimme EM:n kanssa kahdestaan sukulaistyttöäni balettiin, tytön 1-vuotias velipoikakin oli mukana. Mikäs siinä jos tykkää lapsista ja autolla ajosta. Onhan se minunkin mielestäni kivaa. Saa leikkiä ydinperhettä.

Myös ostosreissuille EM lähtee mielellään kuskiksi, vaikkei olekaan mikään kova shoppailija. Asiassa on se ikävä puoli, että hänen mielestään kaupoissa kierrellään yhtä matkaa. Tyyppi tunkee minun kanssani naistenvaateliikkeisiin, niin etten saa rauhassa katsella, ja sitten vielä olettaa, että minä tuhlaan aikaani miestenosastoilla. Boooring! Minäkään en jaksa olla ostoshelveteissä kuin äärimmäisen rajallisen ajan – se pitäisi käyttää tehokkaasti.

Asiasta yhdeksänteen, kesäkuussa häitään viettänyt pariskunta lähetti hääkuvansa. Ovat niin kauniita! Näyttävät kuuluvan yhteen, katsovat samaan suuntaan. En ole koskaan tajunnut sellaisia hääkuvia, joissa toinen tuijottaa rakastuneesti toista ja toinen tähyää kaukaisuuteen. Paremmille markkinoille?

Kaikki paitsi kahvinkeitto ja lastenhoito on turhaa

Tyyppasin vihdoin espressopannua, jonka ostin loppukesästä kirpparilta 2,5 eurolla, ja ainakin se toimi! Siis keitti kahvia eikä esimerkiksi höyrystänyt vettä pois ja jättänyt jäljelle pelkkiä kuivia puruja, kuten edellinen pannuni tuppasi saattovaiheessaan tekemään. Maku oli aika tuju, mutta kahvikin oli seissyt jääkaapissa jonkin aikaa. Sitä paitsi kahvisnobin ystävättäreni mukaan pannu tulee sitä paremmaksi mitä enemmän sillä keittää. Tämä on sentään ruostumatonta terästä! Olen astunut yhden askeleen eteenpäin tielläni kohti täydellistä kahvinautintoa.

Alessiin, kahvimyllyyn ja luomupapuihin on sentään vielä matkaa. Ystäväpariskunnan alusta loppuun snobbailtu kahvi on kyllä täydellisen makuista, mutta itse en jaksa nähdä ihan niin paljon vaivaa. Ehkä jaksaisinkin, jos ei olisi pyykki-, tiski- ja viihdytysvuoroja – mutta kumpi on tärkeämpää? Mieluummin hoidan useamman ihmisen huushollia kuin keitän rauhassa itselleni kahvia. Tarvinneeko mainita, että ystäväpariskunta on lapseton.

Nuuhkuti, nuuhkuti

Kun Viltsu on lähdössä isälleen, olen jo edellisenä iltana vähän surullinen ja haikea. Joka kerta. Siitä huolimatta että tavallisimmin Viltsu on isillä vain 1-2 yötä kerrallaan. Illalla nukkumaan käydessäni rutistan poikaa ekstrapitkään, aamulla nuuhkaisen varastoon. Mun kultapoju.

Ollaan ruvettu ottamaan pientä matsia silloin tällöin. Kai lapsen pitääkin kapinoida. Toisaalta Viltsu on kuitenkin äidin ihana kylkimyyry, joka haluaa katsoa kainalossa Muumeja ja Simpsoneita ja kulkea kouluun minun kanssani.

Päiväsaikaan yksinolo on luksusta, mutta yöllä nukun mieluiten lähietäisyydellä jostakusta toisesta. On liikuttavaa maata lämpimien jalkojen, käsien ja selkien puristuksessa. Ja on suloista tuntea itsensä kunnolla levänneeksi. Harmi ettei kumpaakaan voi tallettaa pankkiin, josta niitä voisi nostaa yksinäisinä, unettomina öinä.

Älkää nyt kuitenkaan huolestuko uusioperheeni tilasta. Yksinäisiä öitä ei olisi ollenkaan, ellei EM:llä olisi niin outoja työvuoroja.

Rajapyykkejä

Voiko elämässä ikinä olla täydellisen tyytyväinen pidempiä aikoja kerrallaan? Miksi vanhempien pitää vanheta ja muuttua heiveröisiksi ja vähän hassuiksi?

Päivänä muutamana yhtäkkiä tajusin, että ei minusta sitten tullutkaan elokuvaohjaajaa, laulajaa, kirjailijaa tai edes juontajaa. Jollekin toiselle voi olla maailma loppua siihen, kun nelikymppisenä huomaa, että murrosiän suurista haaveista yksikään ei toteutunut. Minua se onneksi vain hihityttää. Ei niin että olisin oikeasti halunnutkaan olla mitään muuta kuin tavis.

Haluaisin tasaisen olotilan, mutta ei mua kai ole sellaiseen luotu. Koko ajan sisällä kuohuu ja pirskahtelee. Osaan rauhoittaa elämää mutta vähän väärällä tavalla: jättämällä projekteja kesken. Sitten ne vainoavat mua. Mielenrauhan kannalta olisi ehkä parempi heittää Viltsun rikkinäiset housut pois kuin hautoa niitä nurkassa odottamassa, että tartun ompelukoneeseen. Toisaalta se olisi epäekologista tuhlausta. Hmmm. Koskaan ei voi voittaa.