31.7.11

Sä et olisi aamulla siinä

Tänä kesänä olen enimmäkseen keskittynyt olemaan tekemättä mitään. Välillä olen lipsunut tästä periaatteesta ja käynyt Lintsillä tai uimassa. Enimmäkseen kuitenkin olen pysynyt kaidalla tiellä.

Minä ja Lilliputti olemme lököilleet nurmikolla, leikkineet hiekkalaatikolla, kävelleet, ajelleet ratikalla ja laittaneet ruokaa muille perheenjäsenille, kun he ovat palanneet kuka mistäkin riennosta. Olemme olleet niin paljon kaksin ja nauttineet siitä niin paljon, että päiväkotiin ja töihin paluu vähän pelottaa. Lilliputti varmaan selviää siitä liput liehuen, mutta mitä jos mulle tulee kauhea ikävä?

Siihen nähden, miten vähän nykyisin ehdin lukea, olen tänä kesänä myös lukenut kiitettävästi. Enimmäkseen uskomatonta hömppää, mutta pari ihan hyvääkin kirjaa. Luin vihdoin Vadelmavenepakolaisen ja heti perään Maaninkavaaran, josta tykkäsin enemmän kuin edeltäjästään. Haahtelan Perhoskerääjä oli tyrkyllä Akateemisessa, ostin ja ahmin sen. Åke Edwardssonilta löytyi ennen suomentamaton esikoisdekkari Sen kutsuu elohon, joka ei ollut Winter-dekkareiden veroinen mutta paikkasi vähän kroonista dekkaripulaani.

Tänäkin kesänä olemme enimmäkseen syöneet salaattia ja perunaa. Välillä on heitetty sekaan pari Vatajan nitriititöntä nakkia. Hyvin on pärjätty.

Vielä on täysi kesä, mutta syksyn aavistaa siellä täällä. Hevoskastanjan hedelmät pullistelevat. Kynttilöitä on jo poltettu. Tekisi mieli saada jotain aikaiseksi, vaikka siivota kellari, vaikka tuskinpa siitä mitään tulee tänäkään vuonna.

Otsikko ei liity tähän juttuun mitenkään, paitsi sillä tavalla, että siitä tulee mieleen Mika Häkkinen, ja siitä taas tulee mieleen se, että pahaa-aavistamattomina osuimme keskustaan ja Espalle juuri kun Kimi Räikkösen piti tulla sinne pörräämään jollain ralliautolla. Lähdettiin äkkiä pois. Täpärä pelastuminen.

27.7.11

Kokeile mua

Kummitus kysyi minulta ajat sitten, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Yritin kaivaa vastauksia loman pehmittämästä päästäni, mutta aika tahmeaahan tuo oli.

Tahtoisin osata pomputella jalkapallolla ainakin kymmenen kertaa, uida teknisesti puhtaasti, laulaa Musettan aarian ja puhua sujuvaa italiaa. Muun muassa. Ihan toinen juttu on, haluanko opetella mitään noista.

Vielä palavammin tahtoisin, että osaisin olla kärsivällinen tai edes vähän pitkäpinnaisempi kuin olen. Varsinkin kun ei näytä siltä, että elämä ja maailmankaikkeus ihan heti lakkaisivat koettelemasta mun pinnaa.

Tahtoisin matkustella hitaasti ja ajan kanssa, mieluiten raiteita pitkin. Toisaalta tahtoisin käydä aina uudestaan samoissa paikoissa, esimerkiksi Balilla. Tiedostan, että tässä on tietty ristiriita. Panostan lottovoittoon ja siihen, että lapset haluavat lähteä mukaan sitten kun aika koittaa.

Toteuttamiskelpoisia haaveita mulla ei taida ollakaan - tai sitten ne ovat niin pieniä, ettei niitä edes haaveiksi hahmota. Sitten joskus, kun lapset ovat isompia, aion lukea enemmän, harrastaa liikuntaa useammin ja ehkä laulaa kuorossa, jos löydän kivan porukan.

Näillä mennään.